Read Kukoistuksen käsikirjoitus by Pekka Himanen Online

kukoistuksen-ksikirjoitus

Suomen on mahdollista luoda itselleen 2010-luvun kukoistuksen käsikirjoitus. Talouskriisistä ja muista käynnissä olevista kriiseistä nouseminen edellyttää kuitenkin uuden suunnan määrittelyä ja välitöntä toimintaa sen eteen. Kehityksen perimmäiseksi päämääräksi on asetettava kokonaisvaltaisesti arvokas elämä.Kukoistuksen käsikirjoitus on professori Pekka Himasen selvitys SSuomen on mahdollista luoda itselleen 2010-luvun kukoistuksen käsikirjoitus. Talouskriisistä ja muista käynnissä olevista kriiseistä nouseminen edellyttää kuitenkin uuden suunnan määrittelyä ja välitöntä toimintaa sen eteen. Kehityksen perimmäiseksi päämääräksi on asetettava kokonaisvaltaisesti arvokas elämä.Kukoistuksen käsikirjoitus on professori Pekka Himasen selvitys Suomen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin tekijöistä 2010-luvulla. Raporttia ohjaa näkemys, että aikamme isoimmat haasteet liittyvät siirtymään vihreään informaatio- ja vuorovaikutustalouteen, hyvinvointiyhteiskuntaan versio 2.0 sekä rikkaaseen monikulttuuriseen elämään. Vain niiden kautta voimme luoda kestävän perustan kokonaisvaltaisesti arvokkaalle elämälle myös 2010-luvulla.Pekka Himasen selvityksen ovat tilanneet pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja kulttuuriministeri Stefan Wallin....

Title : Kukoistuksen käsikirjoitus
Author :
Rating :
ISBN : 9789510364109
Format Type : ebook
Number of Pages : 251 Pages
Status : Available For Download
Last checked : 21 Minutes ago!

Kukoistuksen käsikirjoitus Reviews